Sivusto avattu!

Kokkokallionkatu 9:n sivusto on nyt avattu taloyhtiö Kokkoketo Oy:n  asukkaille ja muille nettiasiakkaille. Sivuiltamme  löydät ajankohtaista tietoa muun muassa muuttamiseen, asumiseen, tiedonvälitykseen ja moneen muuhun arkipäivän asioita askarruttaviin kysymyksiin.
Linkkitiedostot ohjaavat myös erikoistarpeita ohjaavien lähteiden äärelle.

Sivustolta löytyy informaatiota sekä tiedotteita yhteisistä talkoista ja taloyhtiön hallituksen kokouksista. Myös taloyhtion kaikki yhteystiedot ovat kätevästi saatavilla.

Palautekanavalla odotamme asukkailta yhteisten asioiden tiimoilta nousevia kysymyksiä ja rakentavia ehdotuksia paremman Kokkokedon luomiseksi. Mutta myös kriittiselle tekstille on yhtäläinen oikeutus ja niihin toki vastataan.
Hallituksen ja koko meidän yhteisen taloyhtiön puolesta toivon, että tämä on yksi kanava ja mahdollisuus, jolla teemme taloyhtiöstämme entistä paremman, asukasystävällisemmän ja avarakatseisemman yhteisön tulevaisuutta varten. Kokkokedon, jossa on hyvä asua ja josta jokainen voi olla ylpeä!
Klikkaillaan!

Timo Moilanen
Kokkoketo As Oy:n hallituksen puheenjohtaja